Talossa ei koskaan ole kukaan asunut, vaan siellä on säilytetty tilan arvokkainta omaisuutta, siemenviljaa. Sen ohitse meni aikanaan tie naapuriin Harattaan. Anoppi vielä muistelee, että maitoauto siitä hurautti. Nyt tie on lähes tunnistamaton ja yhdessä kohdassa kasvaa punaviinimarja keskellä tietä.
Mökin näkee vasta aivan läheltä, niin tiukasti se on siellä kuusten keskellä. Punainen värikin on tummentunut sellaiseksi, että sitä tuskin erottaa puiden ruskeasta pinnasta. Yläkertaan johtava lautasilta on romahtanut ja avainkin on tiessään.
Alakerran ovea on mahdoton avata, koska makasiin alla asustellut mäyrä ei ole ymmärtänyt jättää ovelle tilaa liikkua. Se on kaivanut käsittämättömän suuren kasan maata rakennuksen alka pois ja nyttemin itsekin jo muuttanut muualle.
Näissä seinissä riittää hirsiä useammankin rakennuksen korjaamiseksi ja niitä ei ole katkottu ikkunoita varten. Onneksi hirret ovat saman paksuisia, kuin nyt korjattavan rakennuksen hirret.
Kivijalka on ikävästi liikkunut toiselta sivuita, katon reunat ovat pahasti repeilleet ja nyt on käsillä viimeiset ajat pelastaa edes hirret. Sisälle emme ole nyt käyneet, mutta muistelen, että siellä olisi ollut vain hurja määrä kerittyä piikkilankaa. Metallinkeräysauto noutanee sen pois.
Ja sitten Alituvan kuulumisia. Eilen keräsin vielä yhden tiilikerroksen pois uunin paikalta. Ei voi oikeastaan puhua purkamisesta, kun tiilet olivat aivan irti ja nostelin ne vain pois ja heittelin traktorin peräkärryyn. Keskikohdalla oli aika isoja kiviä, joista yksi oli pari senttiä korkeammalla, kuin lattia. Lopulta sekin nostettiin pois ja kohta voisi tuohon paikkaan valaa laatan ja korjata uunin sivulla olleen lattian noin puolen metrin matkalta (tuo kohta, jossa nyt on ämpärit päällä).
Reunasta lattialautojen alta paljastui aikamoista sössöä. Kaikki kuitenkin oli kuivaa ja ilmeisesti selvitään vain reunan purkamisella.
Jotain kohtia pitää kuitenkin korjata ja tässä esimerkiksi on lattialautaa syönyt "joku" ja tämä kohta vaihdetaan kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti