tiistai 13. syyskuuta 2011

Ïhana syksy

Hiljaisesta kirjoittelutahdista voisi kenties päätellä, että en ole tehnyt ollenkaan käsitöitä tai sitten sen, että olen tehnyt niitä liikaa, enkä ehdi enää kirjoitella mitään. Totuus lienee siinä jossain välimaastossa. Nyt kuitenkin lisäilen kuvia töistäni ja hankinnoistani.

Kahvipussiaskartelu on ollu pinnalla jo pitkään ja minä tein tänään vähän kokeiluita lähetysompeluseuraa varten. Tarkoitus on tehdä rasioita ja kasseja vähän erilaisella tekniikalla. Kokeilupala oikealla on tehty kopiopaperista. Näin tämän tekniikan kesällä Porin lähetysjuhlilla erään seurakunnan pöydässä ja he kertoivat mielellään tarkemminkin. Ostin sitten yhden rasian malliksi ja nyt pääsemme vähitellen tekemään näitä myös Lopella.





























Seuraavaksi vähän neuleita. Sukat sain keskeneräisinä mukaan ystävältäni, Hän joutui muuttamaan vanhainkotiin, kun elämä yksin ei enää onnistunut ja neulominen ei myöskään enää luontunut. Puikot olivat pudonneet työstä ja yksi puikko oli kadonnut jonnekin. Nyt sukat ovat valmiit ja käyn viemässä ne kohta ystävälleni talvipäivien lämmikkeeksi.

















Sormikkaat ovat ne samat, joita neuloin jo kuukausi sitten Tallinnan matkalla ja nyt ne ovat lopulta päättelyä vaille valmiit. Olen tehnyt niin montaa työtä yhtä aikaa, joten vain harvoin olen ottanut nämä käsiini. Vielä en ole päättänyt käytänkö näitä itse vai annanko jollekin...



















Hups, tämä kuvahan lipsahti nurinpäin :-) Ostin Purppurataivaasta ihania leimasimia, Anni sai valita, millaisia hankittiin tällä kertaa.
















Pikkuiset rasiat on tehty aikakauslehdestä ja näitä ehkä teemme jonkun ryhmän kanssa tänä talvena...
















Puristimissa on kiinni kirjavaliokirja, josta tulee kohta jotain aivan muuta... Tästä lisää myöhemmin.



















Tässä yksi kokeilu, joka on odottanut vuoroaan jo pitkään. Idea on netistä ja tästäkin lisää kuvia, kun työt valmistuvat. Materiaali on vessapaperirulla.















Ja vielä kuva työhuoneeni lattian valusta. Työ etenee pikkuhiljaa... Välillä menetän toivoni, mutta sitten taas innostun. Nyt on työn alla seinien ja kattojen imurointi, kun saimme hankittua uuden teollisuusimurin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti