perjantai 10. helmikuuta 2012

paukkupakkasissa

Elämän kiireiden keskellä ja ihanassa pakkassäässä ehdin onneksi tehdä käsitöitä ja tässä vähän maistiaisia jälleen:

Lillianilla on edessä vanhojen tanssit ensi viikon lopulla ja pukukin on onneksi melkein valmis. Tämän viikon tyttön on Afs:n leirillä lapissa ja juuri ennen junan lähtöä sovitimme pukua kaikessa kiireessä.


Puku on viininpunaista hyvin kiiltävää satiinia, kankaassa on vähän elastaania mukana. Miehusta on tiukka ja siinä on edessä suuria laskoksia. Helma on hyvin leveä ja alushameessa on neljä metallivannetta.

Tässä toisessa kuvassa vanteet näkyvät vielä puvun helmaosan läpi, joten lisään vielä tylliä siihen väliin. Helma on myös vielä kääntämättä.

Minusta on erityisen ihana neuloa pieniä sukkia ja nyt teemme lähetysompeluseurassa vauvaonnittelukortteja, joihin liitämme mukaan sukat. Saan siis sydämeni kyllyydestä tehdä sukkia ja tässä ensimmäiset tähän projektiin tehdyt. Päättely on vielä tekemättä, mutta onneksi ompeluseurassa Liisa ystävällisesti teki sen ja myös prässäsi sukat.


Aloitin lopulta tumppujen teon koukkuamalla kaksipäisellä koukulla ja tässä tämän hetken vaihe. Pikkusormi on melkein jo peitossa, joten pian pääsen kokeilemaan kärkikavennusta.

Tässä vielä lähikuva pinnasta. Tekniikasta löytyy selitystä esimerkiksi Kauhavan Kangasaitasta. Mä tein omaan tumppuuni peukalokiilan, koska neulos itsessään on hyvin tiivistä ja venymätöntä. Ajattelin, että se istuisi kädessä mukavammin. Otan lisää kuvia, kunhan saan valmista aikaiseksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti