keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Virkkausta tässä aamussa

Sain valmiiksi uuden version tossusta, joka oli jo ensimmäisessä blogikirjoituksessa. Virkkasin tämän eilen autossa istuessani. Olimme miehen kanssa hakemassa Sipoosta meille kasvihuonetta ja käytin istumisajan hyödykseni.

Tämä on tällä kertaa pidempivartinen versio, mutta sitä odottaa nyt purkutuomio. Periaatteessa se on kai ihan kohtuullinen, mutta ei silti ihan sellainen, kuin ajattelin, ja tavoitteena on tietysti täydellinen :-)


Taidan tehdä niin, että virkkaan ensin toisen tossun ja kun se on lopulta sopiva, puran tämän kappaleen vasta sitten.

Mietin kukkakoristetta tossuuni ja törmäsin sattumalta "a foothill home companion"-blogissa aika hauskaan tähteen. Mitähän, jos virkkaisin koristeeksi tähtiä? Näistä voisi viritellä myös kaikkea muuta kivaa.


Kaiken käsityöihanuuksien valmistelun keskellä suunnitelmissa on uuden käsityötilan kunnostus tämän kesän aikana. Kyseessä on vanha rakennus, pihallamme sijaitseva Alitupa, jota olen halunnut laittaa kuntoon jo vuosia. Aiemmin tuossa tilassa oli kahdet kangaspuut, suuri leivinuuni ja pinkopahvit seinissä. Lähes 20 vuotta sitten revin pahvit irti, kannoimme toiset kangaspuut aittaan ja toiset viereiseen pikkuhuoneeseen. Alituvassa on sen jälkeen toiminut pieni käsityö myymälä ja sivuhuoneessa Alistuvan puuseppien verhoiluverstas.

Nyt iso tupa on tyhjennetty ja kesän aikana sitä kunnostetaan sen verran, että voin siirtää sinne kaikki koneeni ja tarvikevarastoni. Leivinuuni on purettu ja tilalle on tulossa joku pieni hella/uunisysteemi.

Tässä kuvia projektista, lisää tulee, kunhan homma etenee. Tässä tupa lähes tyhjänä. Seinät ovat mustat, koska tupa on rakennettu yli sata vuotta sitten vanhoista riihen hirsistä. Hirsissä on jatkoksia kummissa kohdissa.

Tässä tupa ulkoa päin. Edessä oleva tiilikasa on purettu leivinuuni. Tiiliä on jo lähtenyt eri kohteisiin, mutta vielä niitä olisi tarjolla... Tiilet on käsin tehtyjä ja niissä on nähtävissä pahnojen jälkiä.

Tiiliä voi tulla hakemaan täältä, jos kiinnostaa, vielä on paljon oikein hyviä jäljellä. Ne eivät kestä talvea ulkona, joten kukkapenkin reunoiksi niistä ei ole.

Seuraava projektimme on talon edessä olevan pienen kuistin purkaminen. Tilalle tulee luultavasti avoin katos...

2 kommenttia:

  1. Ihana projekti tuo käsityötilan kunnostus, laita paljon kuvia kun se etenee, mukava seurata!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Lennu, minä laitan kuvia projektin edistyessä. Olen itsekin tosi innoissani koko jutusta :-) Mulla on jo melko tarkka sisustussuunnitelma valmiina ja saan sen toteutettua lähes kokonaan vanhoilla kalusteilla.

    VastaaPoista