perjantai 5. elokuuta 2011

Elokuu ja viilenevät illat

Jotenkin hämmentää se, että illat ja yöt ovat jo viileitä. Kesä on selvästi loppumassa ja mä en oikein ehtinyt tarpeeksi nauttia... Tai oikeasti kyllä nautin, ihanaa oli!

Oman pihan marjat on poimittu ja mehustettu, Meillä kasvaa eniten punaista, vähän mustaa, vihreää ja valkoista viinimarjaa ja pari pientä karviaispensasta. Tässä ensin viherherukka, mun suosikkini.


Sitten punainen, joka tuotti selvästi eniten tänä vuonna.

Mustia marjoja tuli aika vähän ja pari pensasta meinaan siirtää (siirrättää) tänä syksynä, jos vain ehdin. Lisäksi ostin neljän taimen paakun mustaa viinimarjaa.


Omien marjojen lisäksi kävin poimimassa ystäväni Heidin pihalta ämpärillisen karviaisia ja Tonttulasta kaksi ämpärillistä punaisia viinimarjoja. Vielä olisi pari pensasta punaista ladon päädyssä keräämättä, mutta sinne ehtinen joskus ensi viikolla.

Alituvan remontti etenee, joskin aika hitaasti. Tuvassa on nyt yksi uusi ikkuna, toinen seisoo keskellä tupaa. Kävin tänään tökkimässä hirsien väliin pellavanauhaa ja tuli niin hyvä mieli että :-) Johonkin kuntoon tupa pitää saada ennen kylmiä, sillä suurin osa mun työvälineistä on jo aitan solassa säiden armoilla ja johonkin ne pitäisi sieltä saada... Työhuone on vielä suurimmaksi osaksi tyhjentämättä, koska teen vielä töitä siellä. Koneet voidaan siirtää uuteen tilaan vasta, kun tila on siisti ja sähköt kunnossa. Tässä sisäkuva uuden ikkunan liepeiltä. Alimmat vaaleat hirret ovat uusia. Hirsien välissä näkyy pellavaa, jota tökin sinne paistinlastalla.


Tässä kuva uudesta ikkunasta ulkoa päin. Vielä vuorilaudat paikalleen ja julkisivu näyttää tosi somalta.


Kasvihuoneessa valmistuu herkkuja. Vielä en ole vienyt sinne kuumaa vettä yöksi lämmittämään, kun tuntuu, että se pysyy aika hyvin lämpimänä ilmankin. Tänään en avannut ovea kuin ihan vähäksi aikaa. Kattoluukut olivat myöskin vain vähän auki.

Itse siemenestä kasvatetut chilit eivät ehdi tänä kesänä hedelmiä tuottaa, mutta taimena hankitut ovat hyvässä vauhdissa. Ensi keväänä pääsen alkuun nopeammin ja sitten toivottavasti koko huone suorastaan pursuilee pulleita chilejä ja paprikoita, nam :-)

Alla oleva on Antille lahjaksi ostettu huonekasvi, jonka punaiset tuliset hedelmät söimme ja laiton kasvin sitten kasvihuoneeseen. Nyt on tulossa 15 kaunista chiliä.


Nämä ovat oikeasti tosi pikkuisia, vain noin 2 cm mittaisia tällä hetkellä. Kuvasta saa aika väärän käsityksen.


Tomaatteja tulee kolmesta varresta kaikkiaan reili 50 kpl, joista osa jo punastuu nätisti. Näistä olen tosi iloinen. Yhden herkullisen tomaatin jo popsin yhtenä iltana ihan yksin.


Nämä söpöliinit ovat noin 3 cm mittaisia ja aika pulleita. Merkkiä en muista, torilta ostin taimen. Täytyy olla tarkempi ensi vuonna, että tietää, mitä kasvattaa.


Ja tässä vielä Antin pieni iltainen palapeli. Ostimme pikkuisen kaasugrillin keittiön kuistille. Meillä on saunalla isompi, mutta se on jotenkin jo ränsistynyt, eikä sitä viitsi siirrellä sieltä talveksi tähän talolle. Nyt voimme grillailla vaikka keskellä talvea, jos siltä tuntuu, ihanaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti