perjantai 24. kesäkuuta 2011

Ihanaa juhannusta

Aika on kulunut kuin siivillä ja vaikka monenlaiset käsityöasiat seikkailevat mielessä, valmista ei ole paljonkaan syntynyt. Jonkun verran olen virkannut autossa istuessani, jos mies on suostunut ajamaan, mutta iltaisin en ole jaksanut ryhtyä mitään väkertämään.

Saunan mosaiikki on nyt valmis, vaikka alaosan laatoista pitää vielä raapia vähän saumauslaastia pois. Lähdin niin kiireesti taas metsään puita istuttamaan, että pesin alaosan vähän turhan huolettomasti ja tajusin vasta myöhemmin, että tuli lisähommia...

Saunamökki on muutenkin pesty ja puunattu, ruokalista suunniteltu, vieraita kutsuttu ja nyt vain odotellaan iltaa ja ihanaa juhannusjuhlaa. Kokko on rakennettu puretun kuistin osista (pitääkin muistaa ottaa siitä kuvia ennen sytyttämistä) ja toiveita on, että sitä saa jopa polttaa.

Tässä kuitenkin kuvia yhdestä tämän viikon projektista. Ostimme Ukkoselta 8,5 m2 muovihuoneen ja nyt sitä kootaan pihalla. Paikkaa pohdimme kovasti, mutta lopulta sijainnin määräsi pihalla oleva vanha kivijalka, jonka päälle se oli turvallista ja suhteellisen helppoa sijoittaa. Kun pihalla oleva vanha navetta 70-luvulla muutettiin kuivuriksi, palomääräykset pakottivat purkamaan viereisen rakennuksen, jossa oli mm. yksi asunto, puuvaja, sauna ja kanala. Kivijalka on ollut maan peitossa, mutta sen ääriviivat ovat hämärästi näkyneet.

Kivijalkaa siis kaivettiin esiin, sille ladottiin lecaharkkoja ja päälle koottiin alumiiniset alarakenteet. Meillä sattui olemaan sopivaa soraa, jota tuotiin siihen ympärille. Kasvihuoneen keskiosaan laitoin lattian alituvan puretun leivinuunin tiilistä. Talvi näyttää, miten ne kestävät tässä.

Antti ja Mikko töissä. Taustalla näkyy vanha navetta, joka nyt on kuivurina. Avoimen ikkunan takana on siilo, jossa viljaa säilytetään. Kuivuri on aikanaan rakennettu Lopen seurakunnan myymistä tiilistä, joista piti tulla kirkko. Seurakunnalla ei kuitenkaan tuolloin ollut varaa rakentaa tiilikirkkoa ja se anoi lupaa tehdä puukirkko ja kun senaatti sen myönsi, valmiiksi tehdyt tiilet myytiin pois kunnan asukkaille, jotka rakensivat niistä monenlaisia rakennuksia. Tiilirahoilla rakennettiin puukirkko vuonna 1869. Tuo kirkko kuitenkin paloi hyvin nopeasti, jo 1880 ja seuraava kirkko rakennettiin tiilestä. Senkin sisäosat paloivat, mutta ulkokuori on edelleen sama, kuin nykyisessä kirkossa.

Tässä kootaan ensimmäistä päätyä...


Ja tässä on kehikko valmiina. Sade yllätti ja työ keskeytyi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti